Blogi

Onnistunut jäsenlehti syntyy asiakasta kuunnellen

Onnistunut jäsenlehti syntyy asiakasta kuunnellen

Tällä kertaa esittelemme syksyn painotuotteeksi valikoituneen Masinistit ry:n jäsenlehden, joka toteutetaan tiiviissä yhteistyössä asiakkaan kanssa. Kolmen traktorikerhon eli Fordson Club Finlandin, John Deere Club Finlandin ja IH-kerho Suomen yhteenliittymän Masinistit ry:n jäsenlehden toimittaminen aloitettiin vuonna 2013. Alkuun lehden taitto tehtiin kerhon vapaaehtoisten voimin, mutta pian hommaan alettiin kaivata ammattilaista. Yhteistyökumppaniksi löytyikin T-Print vuonna 2014. Jäsenlehden lisäksi T-Print painaa Masinistit ry:lle…

Lue lisää

Miten voimme olla avuksi?

Miten voimme olla avuksi?

Meillä T-Printissä suhtaudutaan asiakaspalveluun suurella sydämellä. Tässä muutama poiminta siitä, miten pieni ja ketterä painotalo tekee printin toteuttamisesta helppoa, ympäristöystävällistä ja kustannustehokasta. Kanssamme olet ekologinen Monelle printtituotteen tilaajalle ympäristöystävällisyys on tärkeä kriteeri, ja niin on myös meille: T-Printin tuotannossa käytetään vain ympäristösertifikaatin saaneita papereita ja tarveaineita, ja valittavanasi on runsaasti kierrätysmateriaalista valmistettuja paperivaihtoehtoja. Lisäksi kaikki paperi- ja kartonkijätteemme kierrätetään. Tästä…

Lue lisää

Tee painotuote, joka huomataan!

Tee painotuote, joka huomataan!

T-Printin sivuntaitosta vastaavat Terttu Kiuru ja Helena Hajanti kokosivat avuksesi vinkit painotuotteiden suunnittelun tueksi. 1. Valitse fontit huolella. Fonttien valinta on tärkeää, koska se on osa painotuotteen ulkoasua. Jos yritykselläsi on käytössään graafiset ohjeet, noudata aina siellä mainittuja fonttiohjeita. Yleensä painotuotteen otsikkoon ja leipätekstiin valitaan omat fonttinsa. Kolmantena voi olla erilaisissa iskuissa, kuten sitaattinostoissa käytetty kolmas fontti. Mieti aina, millaiselle…

Lue lisää

Virkistä verkkokauppaa printtituotteilla!

Virkistä verkkokauppaa printtituotteilla!

Pyöritätkö verkkokauppaa? Printti tukee hyvin myös verkossa tehtävää kauppaa: painotuotteilla markkinoit tehokkaasti ennen ostoa ja parannat asiakaskokemusta myös ostotapahtuman jälkeen. Painotuotteiden avulla brändisi jää myös paremmin mieleen. Poimi alta 5 printtimarkkinoinnin timanttista vinkkiä! 1. Erotu pakkauksella Viimeistele asiakkaasi asiointikokemus brändisi mukaisella toimituspakkauksella. Olisiko sinun loppusilauksesi esimerkiksi yrityksesi logolla varustettu tarra tai brändin ilmeen mukainen osoitetarra? Pakkauksen ympäristöystävällisyydellä on myös monelle…

Lue lisää

Toteuta käyntikortti, joka huomataan

Toteuta käyntikortti, joka huomataan

Jätä jälki jo ensitapaamisella! Onnistunut käyntikortti tekee vaikutuksen heti kättelyssä, ja lisää yrityksen uskottavuutta. Nyt paljastamme melkoisen tykätyn reseptin: 5 tapaa, joilla suunnittelet huomiota herättävän ja uskottavan käyntikortin! Uuden asiakkaan tai yhteistyökumppanin tapaaminen päättyy yleensä kättelyyn ja käyntikorttien jakamiseen. Siinä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, ja käyntikortit hukkuvatkin herkästi kasvavan korttipinon syövereihin. Laadukkailla materiaalivalinnoilla sekä kiinnostavalla ja persoonallisella ulkoasulla erotut…

Lue lisää

Printti säilyttää arvonsa! – 5 syytä valita painotuotteet osaksi markkinointia

Printti säilyttää arvonsa! – 5 syytä valita painotuotteet osaksi markkinointia

1 – Digitaalisuus tukee printtiä Printti täydentää tehokkaasti monikanavaista markkinointia. Siinä missä digitaalinen markkinointi toimii laajojen yleisöjen tavoittamiseen ja analytiikan keräämiseen, printillä voidaan tehostaa markkinoinnin tuloksia. Printtimarkkinointi toimii erityisen hyvin, kun siinä hyödynnetään digitaalisen markkinoinnin kautta luotuja kohderyhmiä. Digitalisaatio tekee myös printtien tilaamisesta helpompaa, kun asiakasta voidaan palvella verkossa ja henkilökohtaiset tarpeet huomioon ottaen. T-Print tarjoaa yritykselle mahdollisuuden tilata painotöitä…

Lue lisää